Tervetuloa

Matkapuhelinpalvelut.org on yhteisö, jonka tarkoituksena on nostaa pinnalle ja käydä keskustelua ajankohtaisista matkapuhelinpalveluista ja luoda kanava palvelun käyttäjien ja palvelun tuottajien välille.

Mobiilipalvelut

Tag: Juniper research

Mobiiliporno kasvussa

big-guyJuniper Researchin julkaiseman tutkimuksen mukaan mobiili aikuisviihdemarkkina kasvoi viime vuonna 36% 2.2 miljardiin dollariin. Vuoteen 2010 mennessä Juniper arvioi markkinan kasvavan 3.5 miljardiin dollariin eli n. 60%. Mielenkiintoista on että kasvu tapahtui suurimmaksi osin Euroopassa, jonka osuus koko markkinasta oli 42%. Yhdysvaltojen osuus koko markkinasta oli vaivaiset 2%.

Pääsyyksi Yhdysvaltojen pieneen markkinaosuuteen yritys mainitsee paikallisten operaattoreiden haluttomuuden ottaa käyttöön iän varmentamiseen tarvittavaa teknologiaa. Lisäksi aikuisviihdepalveluiden ollessa usein videoon pohjaavia kasvattaa Euroopan kattava 3G-penetraatio palveluiden käyttömääriä.

Ei liene syytä myöskään vähätellä Applen nihkeää käytäntöä aikuisviihdepalveluita kohtaan, laitehan olisi täydellinen mobiilipornoon. Mielenkiintoista on myöskin havainnoida vaikuttaako taantuman seuraukset operaattorikentässä halukkuuteen ottaa käyttöön iän varmentamiseen tarvittavaa teknologiaa. Ei tarvitse kummoista oraakkelia ennustamaan että operaattoreiden asenne vaihtuu hyvinkin pian.

Digitoday uutisoi viime viikolla Juniper researchin tutkimuksesta, jonka mukaan kahden vuoden päästä jo 150 miljoonaa ihmistä käyttää pankkipalveluita kännykän kautta. Itse olisin kuvitellut, että käyttö olisi edistyneimpää Koreassa ja Japanissa, mutta Lähi-Itä näyttääkin olevan tässä suhteessa edelläkävijä. Vuonna 2011 Lähi-Idästä, Länsi-Euroopasta ja Yhdysvalloista löytyy noin 70% kaikista käyttäjistä.

Pankit opettivat meidät netin käyttäjiksi siirrettyään suuren osan palveluistaan pankkiin. Näistä asioista puhuttaessa tulee usein mieleen eräs asiakkaani , joka kertoi äitinsä saaneen laajakaistan vaikka asuu haja-asutusalueella eikä vesi tulee vielä sisään. On kuitenkin helpompaa hakea vesi ulkoa muutaman metrin päästä kuin lähteä kylille hoitamaan pankkiasioita. Ehkä pankit opettavat meidät myös käyttämään kännykkää johonkin muuhun kuin pelkkään puhumiseen ja tekstailuun. Ovatko pankkipalvelut juuri se asia, jotka tekevät vuodesta 2009 mobiilin internetin vuoden?

(Crosspost: Digitalikko)