Matkapuhelinpalvelut.org on yhteisö, jonka tarkoituksena on nostaa pinnalle ja käydä keskustelua ajankohtaisista matkapuhelinpalveluista ja luoda kanava palvelun käyttäjien ja palvelun tuottajien välille.
Myös TeliaSonera on ruvennut kamppailemaan ulkopuolisten sovelluskehittäjien suosiosta käynnistämällä Innovation World Challenge -kilpailu. Ideana kilpailussa on laatia uusi ja innovatiivinen palvelu joka hyödyntää TeliaSoneran kehittämiä palvelinrajapintoja. Rajapintojen avulla voi mm. paikantaa laitteen käyttäen operaattorin solupaikannusta, luoda räätälöityjä kalentereita ja kontakteja sekä lähettää multimedia- ja tekstiviestejä. Rajapintojen käyttö on kilpailun ajan ilmaista ja tämän jälkeen mahdollisesti maksullista.
Kilpailu on käynnistynyt jo maaliskuun alussa ja kestää kesäkuun loppuun. Kilpailun voittaja saa 5000 euron suuruisen palkinnon. Itseltäni kilpailu on mennyt täysin ohi ja törmäsinkin innovaatiolabraan TeliaSoneran iPhone-sovelluksen kautta (Mobile Whacker). Forumin käyttäjämäärän perusteella kilpailu on mennyt ohi myös monelta muultakin, kirjoittamishetkellä käyttäjiä oli forumissa nimittäin 6 kappaletta.
Developers, developers, developers! Tarina alkaa olla jo tuttu mutta hienoa että kotimaassakin toimivat operaattorit ponnistelevat palveluiden kehittämisen edistämiseksi. Esimerkiksi iPhone-ympäristössä TeliaSoneran palvelinrajapinnoilla on mahdollista tehdä nopeastikin erittäin mielenkiintoisia palveluita. Kehittäjäkilpailut alkavat kyllä pikkuhiljaa kärsiä inflaatiota niiden suuresta määrästä johtuen.
Pirate Bayn perustajat tuomittiin Ruotsin maalla juuri vankeuteen ja vahingonkorvauksiin (2,4 M puntaa). Aika hurja juttu tuo, sillä palvelu toimii ns. torrent tekniikalla, eli ladattavat biisit ovat käyttäjien koneilla, eivätkä Pirate Bay:n servereillä.
Ehkä EU-komission pitäisi miettiä kantaansa, nyt kun mietitään tässä nykypäivän digitaaliaikaa. Jakaminen peer-to-peer on tullut jäädäkseen kuluttajakäyttäytymiseen, eikä sitä kitketä tälläisillä Ruotsin tuomioistuimen mukaisilla päätöksillä.
Ehkä musiikkiteollisuuden pitäisi ruveta itse ajamaan muutosta, ei vain yrittää jarruttaa sitä??
Tapasin Raol Jarviksen Eestistä (T+1 solutions) ensimmäistä kertaa NAVTEQin LBS Challenge- innovaatiokilpailun semifinaalissa Barcelonassa. Samana päivänä tapasin hänen IMGA (International Mobile Games Awards) -kilpailun semifinaalissa ja viimeksi kuulin hänen voittaneen NAVTEQ LBS challenge kilpailun jenkeissä CTIA:ssa.
EMEAn kilpailussa hän oli mukana sovelluksella, joka oli tarkoitettu esim. yliopisto-opiskelijoille kimppakyytien järjestämiseen. Tässä maailman taloudellisessa tilanteessa sovellus on varmaankin hyvin potentiaalinen. Ameriikassa olivatkin jo uudet kujeet eli T+1 solution esitteli taxi-sovellustaan, jossa taxin tilausta vapautetaaan.
Firmalla todella mielenkiintoisia ideoita, ajatuksia, ajan hermolla olevia. Firma siis hyvin pieni ja vasta alkutaipaleella, mutta kannattaa pistää korvan taakse.
Google osti vuonna 2007 Grand Central -palvelua tuottavan yrityksen. Nyt maaliskuun alussa vuonna 2009 yritys julkaisi palvelun uudestaan Google-tuotemerkin alla nimellä Google Voice. Palvelun perusideana on tarjota yksi puhelinnumero hallinnoimaan useita puhelinnumeroita sekä laitteita ja niihin liittyvää viestiliikennettä Internet-pohjaisesti. Palvelun avulla voi esimerkiksi lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä, kuunnella vastaajan viestit tai vaikkapa vaihtaa puhelinta kesken puhelun katkaisematta meneillään olevaa puhelua. Kaikki tämä tapahtuu käyttäen Google Voicen tarjoamaa puhelinnumeroa, mutta kuitenkin niin ettei vastaanottaja huomaa mitään eroa ‘normaaliin’ puhelinnumeroon verrattuna. Asiat voi hoitaa joko puhelinta käyttäentai selainpohjaisesta hallintapanelista käsin. Sokerina pohjalla, puhelut ovat ilmaisia USAn sisällä. Valitettavasti palvelu ei toistaiseksi salli uusien käyttäjien rekisteröitymistä ja toimii vain USAn sisällä.
Palvelu tuo todella mielenkiintoista jatkoa Googlen muutenkin väkevälle mobiilijalkautumiselle. Nythän yritys käytännössä tarjoaa paljon siitä mikä normaalisti kuuluu matkapuhelinoperaattorin portfolioon. Googlelta löytyy puhelimen käyttöjärjestelmä, niissä eniten käytetyt palvelut sekä nyt myös palasia virtuaalioperaattorina toimimiseen. Kaikki ainekset ‘matkapuhelinmaailman totaaliseen valloittamiseen’ alkaa siis olla kasassa. Good job, what next?


Maailman suurimpiin mobiiliyhteisöpalveluihin lukeutuva Limbo vahvistaa asemiaan USA:n markkinoilla ostamalla Brightkite-yhteisöpalvelun. Yritys kertoi eilen yhdistyvänsä Brightkiten kanssa ja sulauttavansa oman palvelunsa osaksi Brightkitea. Muutoksen myötä Limbo vaihtaa nimensä Brightkiteksi.
Moni suomalainen yhteisöpalveluiden käyttäjä ei välttämättä ole aikaisemmin kuullut Limbosta. Se selittyy helposti. Vaikka matkapuhelimella käytettävä, paikannukseen perustuva yhteisöpalvelu on kehitetty Suomessa, sen päämarkkinat ovat Yhdysvalloissa. Palvelulla on siellä jo 4,5 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää ja 2 miljoonaa aktiivista käyttäjää.
Tammikuussa Limbosai 9 miljoonan dollarin pääomasijoituksen Nexit Venturesin johtamalla rahoituskierroksella. Lisäpääoman avulla uusi Brightkite jatkaa palvelunsa kehittämistä ja laajentaa sekä tuotekehitys- että mediamyyntitiimiään. Mediamyyntiä laajentamalla uusi yhtiö vahvistaa asemaansa paikannukseen perustuvassa mobiilimainonnassa. Limbon viime vuonna tekemän selvityksen mukaan joka kymmenes yhdysvaltalainen matkapuhelimen käyttäjä käytti jotain paikannukseen perustuvaa palvelua. Tämä avaa suuria mahdollisuuksia mainostajille, kun kuluttajalle voidaan tarjota juuri kyseisellä hetkellä ja sijainnilla kiinnostavaa mainontaa.
Brightkite toimii yli 200 maassa eikä ole riippuvainen käyttäjän puhelinmallista tai operaattorista. www.brightkite.com.
Suomalainen Habbo- ja Irc-galleria-yhteisöpalveluista tunnettu nettiyhtiö, Sulake on avannut uuden mobiilipalvelun. Bobba-nimellä kulkeva virtuaalimaalima avautui tällä viikolla betatestiin ja se tunnetaan käyttäjien keskuudessa jo tuttavallisesti aikuisten Habbona. Bobba on suunnattu 16-vuotiaille ja vanhemmille.
Bobba on Sulakkeen ensimmäisen yritys siirtää virtuaalimaailmat matkapuhelimiin. Käyttäjien mukaan Bobba asentuu nopeasti puhelimeen ja rekisteröityminen on helppoa. Ihan aluksi käyttäjä pääsee luomaan oman avatarinsa, jonka jälkeen Bobbassa voi siirtyä luomaan omia huoneita ja vierailemaan muiden ”tiloissa”. Suosituimmat tilat näkyvät ”hot spaces” osiossa.
Bobbassa pystyy omaa tilaa muokkaamaan varsin vapaasti, mikä on hieno saavutus ottaen huomioon matkapuhelimien tekniset rajoitteet. Bobba toimii aluksi Nokian S60-alustan älypuhelimilla, mutta Iphone- ja Ipod touch -versioit ovat myös suunnitelmissa.
Oman Bobban voi ladata osoitteesta http://www.bobba.com/.
Olette varmaan käyttäneet Joikuspottia? Se on suomalaisen pikkufirman hienosti brändäämä ja tuotteistama S60 Softakikkula, joka tekee puhelimesta WLAN tukiaseman. Minä hotspotin omistajana voin jakaa hotspottiani muille, (jos sattuu olemaan all-you-can- eat data liittymä) tai sitten voin omia laitteitani kytkeä WLANilla verkkoon käyttäen puhelimen 3 G yhteyttä. Voin esim. kytkeä läppärini nettiin, alueella, jossa ei muita avoimia WLAN yhteyksiä ole.
Tässä Joikusoftin julkistuksessa suurin juttu ehdottomasti on että OPERAATTORI teki lähti tähän markkinaan mukaan, operaattorit ovat olleet varpaisillaan kaikkeen WLANiin liittyvän kanssa sekä 3G yhteyden jakamiseen liittyvän kanssa. Toisaalta operaattoreille “mokkulat” ovat olleet hyvä bisnes ja he ymmärtävät miten iso bisnes on mahdollistaa nettiyhteys tietokoneille vaikkapa sitten mökin laiturilta.
Mutta ei voi muuta tuumata kuin että Hyvä Pojat!
Juuri nyt tarvitaan innovatiivisia pikkufirmoja, jotka rohkeasti lähtevät maailmalle.
Kova juttu tuo brandätty 3 Spot.

Nokia julkaisi tänään San Franciscossa Web 2.0 -tapahtumassa nipun uusia palveluita, tai ennemminkin palvelukonsepteja. Nokia Point and Find on beta -asteella oleva tuotteiden kuvahaku. Ideana on ottaa valokuva tuotteesta tai asiasta mistä haluaa lisätietoja ja kuvan perusteella sovellus tunnistaa tuotteen ja hakee siihen liittyvät tiedot tietokannasta. Sovellusalue on mielenkiintoinen, mutta riippuvainen tietokannan laajuudesta ja sisällön laadusta ja määrästä. Tätä haastetta Nokia pyrkiikin taklaamaan tarjoten pääsyä tuottamaan sisältöä kantaan jo palvelun alkuhetkistä lähtien. Ensimmäiset referenssitoteutukset Nokia on toteuttanut keskittyen elokuviin, niin että kuvaamalla elokuvajulistetta on mahdollista saada elokuvasta lisätietoa. Itse näin viime kesänä täysin vastaavan sovelluksen iPhonelle Saksalaisen startupin toteutettamana Mobile Web 2.0 -seminaarissa Lontoossa. Olisikin mielenkiintoista tietää onko teknologia peräisin samalta yritykseltä.
Nokia Green Explorer on matkustusyhteisö joka tarjoaa ympäristön kannalta suosiollisia matkustusvinkkejä. On hienoa että ympöristöasiat ovat vahvasti tapetilla, mutta varsinainen yhteisön hyöty (edes ympäristölle) ei ainakaan minulle kirkastunut – missä tilanteessa palvelua tulisi käyttää?